New Orleans jäi taakse.
Ja nyt ollaan ensimmäistä iltaa Miamissa. New Orleans oli kaunis. Hurrikaanin jälkiä ei voinut sanoa enää olevan nähtävissä. Garden district oli täynnä toinen toistaan upeampia taloja ja lunasti jo etukäteen korkealle asetetut odotukset. Ranskalaiset korttelit taas olivat täynnä elämää. Ihania boheemeja kujia ja koristeellisia parvekkeita. Tämän arkkitehtuurityylin kun joku jalkauttaisi Eurooppaan. Sää oli mielettömän lämmin ja aurinkoinen. Syötiin Hard Rock Cafessa ja ihasteltiin Missisippiä. Myös kaupungin muut alueet olivat kauniimmat ja miellyttävämmän oloiset kuin aiemissa kaupungeissa joita olimme nähneet, niin Teksasissa kuin läpiajomatkallakin.
Kaupungissa olisi viihtynyt pidempäänkin mutta seuraavana aamuna kutsui taas tie ja lähdimme aikaisin aamusta ajelemaan kohti Miamia. 14 tuntia myöhemmin saavuimmekin perille. Miami on valtava. Oli hieno näky saapua pimeällä upeasti valaistuun suurkaupunkiin. Suuntasimme suoraan South Beachille ja hotellille joka on oikein viehättävä. Pariskunta teki pienen iltakävelyn Collins Avenuen ja Ocean Driven ympäristössä ja totesi Miamin illan kaikkine valaistuksineen olevan erittäin romanttinen. Mutta sopivan myös juhlimiseen. Ihmiset olivat myöhään liikenteessä ja musiikki soi joka kulmalla. Nyt nukkumaan ja huomenna tarkempi katsaus kaupunkiin.

Kommentit
Lähetä kommentti